Artisti

Ensemble Gamut!

Uusia tapoja soittaa vanhaa musiikkia

Aino Peltomaan luotsaama Ensemble Gamut! on noussut nopeasti yhdeksi Suomen kiinnostavimmista genrejen välimailla sulavasti liikkuvista yhtyeistä. Yhtye on luonut uniikin soundinsa yhdistämällä elementtejä keskiajan musiikista, suomalaisista kansansävelmistä, improvisaatiosta, omista sävellyksistä sekä elektronisista äänimaisemista.

Eclipse Musicin joulukuussa 2022 julkaisema Ensemble Gamut!:n toinen levy ”RE” sai Emma-ehdokkuuden ja on saanut osakseen laajaa kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella sekä klassisen musiikin, vanhan musiikin kuin myös progressiivisen musiikin piireissä. 2020 julkaistudebyyttilevy ”UT” sai Suomen vanhan musiikin liiton “Vuoden vanhan musiikin teko 2020” -tunnustuspalkinnon. Levy valittiin myös YLEn vuoden levy 2021-ehdokkaaksi, ja oli The Progressive Aspectin valitsemien vuoden parhaiden proge-levyjen joukossa.

Ensemble Gamut! on esiintynyt laajalti niin klubikeikoilla, museoissa, keskiaikaisissa kirkoissa kuin konserttisaleissakin Suomen lisäksi Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa ja Hollannissa, Italiassa ja Puolassa.

Yhtyeen nimi viittaa keskiajan musiikinteoreettiseen järjestelmään “Gamut” (Guido Arezzolainen). Gamut on myös värisävyjen kokonaisuus ja “kamut” viittaa suomalaiseen kansanmusiikkiin, sekä kaveruksiin.

Aino Peltomaa: laulu, keskiajan harppu, perkussiot, taiteellinen johto, tuotanto
Ilkka Heinonen: jouhikko, laulu, live-elektroniikka
Juho Myllylä: nokkahuilut, laulu, live-elektroniikka

fiFinnish