Artisti

Taikuri Laurila

Bisnestaikuri

Taikuri Laurila on vuodesta 2006 ammatikseen esiintynyt taikuri, jonka esityksen kulmakivenä on interaktiivisuus yleisön kanssa. Kevyttä komiikkaa ja vahvaa taikuutta yhdessä. Taikuus on käsikirjoittamaton näytelmä, joka pitää sisällää aina samat vaiheet ja lopulta päätyy samaan lopputulokseen, eli yleisö ja taikuri tekevät esityksen yhdessä. Parhaimmillani olen erilaisissa yritystilaisuuksissa.

Illuusio

Hyväntuulinen lavaesitys täynnä vahvaa taikuutta, tilannekomiikkaa ja yhdessä kokemista. Osa katsojista pääsee lavalle avustamaan taikuria, muiden osallistuessa paikoiltaan. Interaktiivinen esitys, joka saa ihmiset hymyilemään ja nauttimaan illasta. Esityksen pituus n. 30 minuuttia. Esityksestä mahdollista tehdä myös lyhyempi 15 minuutin versio.

Ajatusleikki

Taikuri kiertelee pöydissä, seurueesta toiseen tuoden taikuuden lähelle, ihmisten käsiin ja ajatuksiin. Tilannekomiikka ja vahvat efektit tekevät tästä kokemuksesta vaikuttavan ja sen muistaa pitkään. Tunnelma nousee ja ihmiset viihtyvät. Esityksen pituus n. 10 min/pöytä/seurue.

Magic Cabinet

Ihmiset kerääntyvät pöydän ääreen kokemaan jotain ihmeellistä, yhdessä. Tunnelma on lämmin ja intiimi. Taikuus tapahtuu ihmisten ympärillä ja heissä. Taikuriesitys täyttä taikaa, jossa yleisö on osa esitystä ja jopa välillä pääroolissa; kuka lopulta onkaan illan tähti? 30 minuutin esitys noin 30 hengen yleisölle.

fiFinnish